Esbo IF:n Riitta Paasio juoksi marraskuun lopussa Espanjan Los Alcazaresissa 100 kilometrin MM-kilpailuissa yhdenneksitoista ja teki samalla uuden Suomen ennätyksen.

Liikunnanopettajana työskentelevä 32-vuotias Paasio kertoi kilpailun sujuneen alusta loppuun asti hyvin. Olosuhteet Los Alcazaresissa olivat lähes täydelliset ja reitti erittäin tasainen.

– Juostessa tultiin jatkuvasti muiden kilpailijoiden kanssa vastakkain. Siinä pystyi hyvin kannustamaan kanssajuoksijoita ja näkemään muita suomalaisia, hän kertoo.

Keskimäärin 120-140 kilometriä viikossa juokseva Paasio valmistautui 100 kilometrin MM-kisaan juoksemalla useina viikonloppuina ennen kilpailua tavallista pidemmän lenkin molempina päivinä.

– Mutta eivät nekään lenkit 35 kilometriä pidempiä olleet, hän kertoo.

Kilpailuin aikana hän jakoi matkaa päässään pienempiin etappeihin ja pyrki nauttimaan juoksemisesta.

– 80 kilometriin asti juoksu sujui helposti. Viimeinen 20 kilometriä tuntui jo enemmän, mutta siitä huolimatta vauhti pysyi hyvin yllä.

Paasio oli MM-kilpailun 11:sta ajalla 7.53.46. Paasion keskimääräinen kilometrivauhti oli noin 4.44 min/km.

– Se on minulle sellaista perus lenkkivauhtia, maratonin aikaan 2.48 juossut Paasio toteaa.

Naisten kilpailun voittoon juoksi Itävallan Kirstin Bull ajalla 7.34.25. Hopeaa nappasi Kroatian Nikolina Sustic ajalla 7.36.09 ja pronssia Iso-Britannian Joasia Zakrzewski ajalla 7.41.47.

Myös Ansio juoksi SE:n

Henri Ansio oli miesten sarjan 16:s ajalla 6.46.16, joka on myös uusi Suomen ennätys. Ansion kilometrivauhti sadan kilometrin matkalla oli keskimäärin 4.03-4.04min/km.

Edellinen ennätys 6.56.49 oli Anssi Raittilan nimissä vuodelta 2008. Päivä oli suomalaisittain muutoinkin todella hyvä, sillä Ansion seurakaveri Jyrki Kukko voitti M50-sarjan maailmanmestaruuden ajalla 7.17.42. Se on myös M50-ikäluokan uusi Suomen ennätys.

Lähde: Yleisurheilu.fi