Salibandyn miesten maailmanmestaruus palasi Suomeen kuuden vuoden jälkeen, kun salibandymiehemme voittivat MM-finaalissa Ruotsin 4-3 dramaattisesti rangaistuslaukauskisan jälkeen viime lauantaina Latvian Riiassa.

Nyt MM-pokaali lähtee kiertueelle.

– Suomen maailmanmestaruus on koko salibandyväen ja suomalaisen urheiluväen yhteinen ilonaihe. Haluamme tuoda MM-pokaalin mahdollisimman monen ulottuville Salibandyliigan tulevissa otteluissa sekä vuodenvaihteen jälkeen myös muissa tapahtumissa kertoo Salibandyliiton tapahtumapäällikkö Janne Bruun.

Tänään MM-pokaali on esillä ensimmäisen Turussa, kun TPS kohtaa LASB:n Marli Areenalla klo 18:30. Ennen ottelun alkua TPS palkitsee MM-kultajoukkueessa pelanneen Lauri Stenforsin ja TPS-taustaisen Miko Kailialan.

Kiertueeseen on luvassa jatkoa nyt sovittujen ajankohtien lisäksi.

– Tarkoitus on, että MM-pokaali kiertää muuallakin kuin vain liigaotteluissa. Suunnitelmissa on seuravierailuja ja junioriturnauksia, joissa pokaalin kera vierailee MM-kultapelaajia.

Lauantaina pokaali on nähtävänä Kampin Narinkkatorilla Lasten Jouluriehassa klo 12-14.

MM-pokaalikiertue (täydentyy)

2016
to 15.12. klo 18:30 TPS – LASB, Marli Areena, Turku
la 17.12. klo 12-14 Lasten Joulurieha, Kampin Narinkkatori, Helsinki
su 18.12. klo 16:00 EräViikingit – Oilers, Energia-Areena, Vantaa
ma 19.12. klo 18:30 Classic – Happee, Tampere Areena

2017
la 7.1. klo 18:30 Happee – Koovee, Monitoimitalo, Jyväskylä

Lähde: Floorball.fi