Therese Johaugin kuuleminen hänen dopingtapauksessaan on parhaillaan käynnissä Oslossa. Jo nyt ilmi on tullut mielenkiintoisia faktoja.

Niistä mielenkiintoisin on se, että Johaugin elimistössä oli 13 nanogrammaa kiellettyä anabolista steroidia klostebolia millilitraa kohden. Syksyllä 2013 italialaisen ammattipyöräilijän Stefano Agostinin näytteestä löytyi samaa ainetta 0,7 nanogrammaa / millilitra. Johaugin löydös oli häneen verrattuna siis lähes 20-kertainen.

Agostini käytti ainetta ihottuman hoitoon. Hän sanoo myös toimineensa hyvässä uskossa ja huolimattomasti. Tuolloin Trofodermin-pakkauksissa ei ollut merkintää dopingista.

Ja miten kävi Agostinille? Hän sai 15 kuukauden dopingpannan. Therese Johaugin asianajaja ehdottaa kuitenkin hiihtäjälle vuoden tuomiota. Norjan antidopingtoimikunnan esitys on 14 kuukauden kilpailukielto. Se vapauttaisi Johaugin kivasti kauan ennen 2018 olympialaisia, joihin hän pääsisi valmistautumaan ihan normaalisti.

Perusteena lyhyelle tuomiolle on käytetty sitä, ettei kyse ole törkeästä huolimattomuudesta. Enää on vain perustelematta, miten niin ei ollut? On käynyt hyvin selväksi, että apteekissa, mistä lääke ostettiin, on joka ikisessä samassa huulivoidevalmisteessa merkintä dopingista. Kun sekä Norjan hiihtoliiton lääkäriltä, että urheilijalta itseltään on kätevästi jäänyt tämä huomaamatta, mielestäni kyse on nimenomaan törkeästä huolimattomuudesta. Miten ihmeessä ei olisi?

En nyt ihan heti keksi yhtään lieventävää asianhaaraa tapauksesta. Ei ole talonmiestä, joka olisi väittänyt piikittäneensä vain vitamiinia (Martti Vainio). Ei ole mystistä henkilöä, joka olisi ruiskuttanut Nandrolonia urheilijan hammastahnaan (Dieter Baumann). Ei ole neljää seksiaktia ja viittä olutta yhden illan aikana, mikä nosti testosteronitasoja (Dennis Mitchell). Eikä ole edes katkeroitunutta hierojaa, joka hieroi salaa testosteronivoidetta urheilijan jalkoihin (Justin Gatlin).

Olen todennäköisesti väärässä, mutta en usko, että edes norjalaiset kehtaavat pitää Johaugin pannan 14 kuukaudessa. Kaiken oikeuskäsityksen mukaan kaksi vuotta on tässä tapauksessa ehdoton minimi. Jos sääntökirjaa pilkulleen luetaan, rangaistuksen pitäisi anabolisista steroideista olla neljä vuotta. Jos rangaistus pysyy, pitää WADA:n tai kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n valittaa ehdottomasti urheilun vetoomustuomioistuimeen CAS:iin. Jos Johaug hiihtää vuoden päästä olympialadulla, se on mielestäni antidopingtyön irvikuva. Mutta onhan näitä nähty maailman sivu.

Samanlaisia vahinkoja ja huolimattomuuksia dopingin historia on täynnä. Se ei saa olla peruste rangaistuksen lieventämiselle. Muuten tämä nytkin täydellisen epäselvä rangaistussoppa sakenee entisestään. Kyllä jokainen aina vahingon ja huolimattomuuden porsaanreiän löytää.

Haluan vielä painottaa, että en kirjoita tätä katkeruudesta norjalaisia kohtaan, ainoastaan äärimmäisen dopingvastaisena ihmisenä, toimittajana ja urheiluvalmentajana. Kirjoittaisin tismalleen samoin, jos kyse olisi venäläisestä, ruotsalaisesta, haitilaisesta tai suomalaisesta urheilijasta.

LAURI HOLLO

Aiheet Artikkelit Doping Johaug Therese Maastohiihto Talviurheilu