Hiihdon Tour de Ski on mennyt täydeksi pelleilyksi. Kilpailut ovat lyhyitä ja ne käydään kapeilla ja mutkaisilla laduilla, joissa on paljon tiukkoja alamäkiä.

Ikään kuin kisajärjestäjät haluaisivat ehdoin tahdoin, että hiihtäjät kaatuilevat ja taistelevat elintilasta sauvoineen kyynärpäineen.

Kai se on jonkun mielestä hyvää viihdettä, mutta jos ajatellaan urheilijan kannalta, se on täydellinen katastrofi. Jos lähdet takaa tai juutut ruuhkiin, ei ole mitään mahdollisuuksia nousta, vaikka kunto olisi kuinka betonia.

Parhaat ovat toki aina parhaita, siitä ei päästä mihinkään. Sen osoitti esimerkiksi Martin Johnsrud Sundby nousemalla tiistaina reitiltä eksymisensä jälkeenkin voittotaisteluun. Hyvin Matti Heikkinenkin sieltä kamppaili, mutta hän menetti jupakassa enemmän aikaa kuin norjalainen.

Tuokin tapaus herättää kysymyksen järjestelyistä; miksi reittiä ei oltu merkitty kunnolla? Miksi kohdassa, jossa kärkihiihtäjä voi erehtyä, ei ollut lippusiimaa tai virkailijaa varmistamassa, että hiihtäjät jatkavat oikeaa latua? Niin tehdään ala-asteen hiihtokilpailuissa ja maastojuoksuissakin.

Itselläni alkaa maku mennä koko Tour de Skihin. Toki aikaisempien vuosien ongelma on ollut siinä, että kilpailut ovat ratkenneet aivan liian aikaisin ja viimeiset osakilpailut ovat menneet hiihtelyksi. Mutta ei tilanne nyt juuri kummoisempi ole. Vähintä mitä voi vaatia, on kunnolliset ladut, joissa on tilaa hiihtää. Sitten järkevät rataprofiilit.

Tässä tehdään nyt tosi-TV:tä, ei huippu-urheilua. Tällaisena Tour de Ski voidaan poistaa kalenterista ensi vuonna. Nykyräpellyksellä ei ole enää juuri mitään tekemistä kilpahiihdon kanssa.

LAURI HOLLO

Aiheet Artikkelit Maastohiihto Talviurheilu Tour de Ski