Suomen miehet hiihtivät Ruotsin Ulricehamnissa mainion viestikilpailun. Ristomatti Hakolan kaatuminen ankkuriosuudella pilasi kuitenkin pelin ihan kärkisijoja ajatellen.

Helpolla reitillä eroja oli hankala tehdä, joten kärkiseitsikko pysyi kasassa oikeastaan koko ajan. Sami Jauhojärvi ja Iivo Niskanen pitivät Suomen kärkikastissa perinteisen osuuksilla, samoin kolmososuudella Lari Lehtonen.

Suomen ankkurina oli sprintteri Ristomatti Hakola. Osuudelle lähdettiin todella hitaalla vauhdilla, mikä oli etu Hakolalle. Vauhti oli niin hidas, että myös Ranska ja Venäjä pääsivät kärkiporukkaan mukaan. Hakola kaatui kuitenkin laskussa osuuden puolivälissä. Hän pääsi vielä mukaan porukkaan, mutta energiaa kului.

Lopussa kirikamppailu oli huikeaa, Hakola jäi siinä kuudenneksi 2,9 sekuntia Norjasta, joka voitti kilpailun.

Ruotsi oli kakkonen ja Kanada yllättäen kolmas.