Suomen Nyrkkeilyliiton toiminnanjohtajaksi on nimitetty Anders Starck.

Kirkkonummelta kotoisin oleva Starck aloittaa pestissa helmikuun 2. päivä.

– Olemme iloisia, että saimme näin meritoituneen ja innokkaan ammattilaisen jatkamaan kehitystyötämme, Nyrkkeilyliiton puheenjohtaja Tomi Korpinen sanoo tiedotteessa.

Starck on koulutukseltaan hän on kasvatustieteen maisteri ja hän on intohimoinen kamppailulajien harrastaja. Hänellä on laaja kokemus koulutus- ja valmennustoiminnasta sekä yksityiseltä- että julkiselta sektorilta.

Starck on työskennellyt kehitys-, myynti- ja koulutuspäällikön tehtävissä, eduskunnan kanslian palveluksessa, yrittäjänä ja kansainvälisessä valmennus- ja konsultointiyrityksessä.

– Haluan yhteistyössä seurojen kanssa parantaa nyrkkeilyurheilun toimintaedellytyksiä Suomessa. Nyrkkeilyn saavutukset viime vuonna ovat tehneet vaikutuksen minuun, ja haluan toimillani varmistaa, että tämä kehityssuunta jatkuu, Starck kertoo.

Nyrkkeilyliiton nykyinen toiminnanjohtaja Tobias Karlsson irtisanoutui tehtävästään marraskuun alussa. Hän kertoi lähtönsä syyksi sisäiset ristiriidat. Karlsson jatkaa toiminnanjohtajana tammikuun 2017 loppuun.

Lähde: Nyrkkeilyliitto