Alppihiihtäjä Samu Torsti lasketteli tiistaina komeasti voittoon Sveitsissä.

Maanantainen kakkossija Eurooppa-cupissa sai Torstin osalta parhaan mahdollisen jatkon tiistaina, kun samassa paikassa, Sveitsin Davosissa kisattiin toinen suurpujottelukilpailu.

Torsti oli ensimmäisen kierroksen jälkeen kolmantena, mutta onnistui parantamaan toisella laskullaan ja otti kilpailun voiton.

– Maanantaina kun veti numerolla 40 toiseksi ja tänään numerolla 20 ykköseksi, niin kyllähän tässä on hyvä mieli. Tällä hetkellä on hyvä tunne, kun laittaa monot jalkaan. On sellainen luottavainen fiilis ja tuntuu, että pystyy hyvin taktikoimaan ja muuttamaan suunnitelmia tarvittaessa tilanteen mukaan, Torsti iloitsi.

Eemeli Pirinen oli ensimmäisen laskun jälkeen seitsemäntenä, mutta toisen kierroksen virheet pudottivat hänet lopputuloksissa sijalle 14.

Suurpujottelucupissa toiseksi noussut Torsti ja sijalla kahdeksan oleva Pirinen kilpailevat seuraavan kerran 19. ja 20. tammikuuta Ranskan Val d´Iséressä. Silloin on vuorossa kaksi Eurooppa-cupin suurpujottelua.

Lähde: Ski Sport Finland