Yhdistetyn Lahden maailmancupissa nähty hieno suomalaisvire sai jatkoa myös perjantaina Italian Val di Fiemmessä, jossa kilpailtiin kauden yhdeksäs kilpailu. Parhaana suomalaisena maaliviivan ylitti kuudenneksi sivakoinut Ilkka Herola.

Herola nappasi kauden parhaan sijansa, podium-paikastakin taistellut suomalainen jäi kisan voittaneelle Saksan Eric Frenzelille 27,1 sekuntia ja kolmannesta sijasta 1,2 sekuntia. Kisa kärkitaistelu oli kaikkiaan äärimmäisen tasainen, sillä esimerkiksi viidenneksi puristanut Norjan Magnus Krog kellotti täysin saman ajan kuin Herola.

– Ihan oikealla suunnalla ollaan, aika säännöllisesti on kehitetty sijoitusta. Hyppäämisessä on pystynyt pitkän aikaan tekemään tasaista kehitystä, pääsin hyvältä paikalta hiihtämään. Hiihto oli sellainen, kun tähänkin asti on pitkän aikaa ollut. Siihen pystyy luottamaan, loppuratkaisussa oli pikkaisen ahdasta kapeilla baanoilla, ladulle 14:nneltä sijalta 1.18 minuuttia kärkeä perässä startannut suomalainen sanoi.

Herola on pertannut sijojaan koko ajan, kun ensimmäistä yhdeksänteen kisaan sijoitukset ovat 25-16-14-12-11-9-8-6. Kauden kolmannessa kisassa Herola hylättiin.

Suomen panos oli kaikkiaan vahvaa viikonlopun avauksessa. Todellisia läpimurtojaan tekevät Eero Hirvonen ja Leevi Mutru urakoivat sijoille 18 ja 19, Arttu Mäkiaho jäi harmittavasti pisteiltä oltuaan 31:s.

Kuten ymmärrettävää on, päävalmentaja Petter Kukkonen oli tyytyväisen oloinen taiston tauottua.

– Ihan kivat mietteet, positiivinen meininki tässä jatkuu. Siitä, mihin Lahdessa tilanne päättyi, niin siitä pystyttiin jatkamaan. Ulkomailla pystyi todistamaan, että kolme ukkoa pystyy 20:n joukkoon kilpailemaan. Ennakkoluulottomasti vain eteenpäin, tämä päivä oli hyvä, tästä on mukava jatkaa.

Perjantain kisan voittajaksi rymisteli Saksan Eric Frenzel ennen maanmiestään Johannes Rydzekiä, Norjan Magnus H. Moan oli kolmas.

Lähde: Hiihtoliitto