Kaksi suomalaista sijoittuu 10 parhaan joukkoon yleisurheilun asiantuntijajulkaisun Athletics Internationalin vuoden 2016 maailmanrankingissa.

Pielaveden Sammon Antti Ruuskanen on miesten keihäänheiton rankingissa viides ja IF VOM:n David Söderberg miesten moukarinheiton rankingissa kymmenes.

Athletics International Ranking kokoaa kahdeksan kansainvälistä asiantuntijaa, joista yksi on suomalainen Mirko Jalava. Ranking perustuu suurkilpailuiden menestykseen, tulostasoon ja urheilijoiden keskinäisiin kohtaamisiin. Hallikauden tuloksia ei ole otettu huomioon. Kaikki vähintään kahden vuoden kilpailukieltoon tuomitut urheilijat on rankingista sivuutettu.

Kenialaiset estejuoksijat Ezekiel Kemboi ja Paul Kipsiele Koech rankattiin 10 parhaan joukkon jo 15. kerran. He ovat ainoat urheilijat rankingin historiassa, joiden ura maailman korkeimmalla huipulla on ollut näin pitkä. Miesten estejuoksun viime vuoden rankingin ykkönen oli kuitenkin heidän 13 vuotta nuorempi joukkuetoverinsa Conseslus Kipruto.

Kaksi miestä ja kaksi naista hallitsevat juoksulajeja

Pikajuoksujen ja kestävyysjuoksujen kirkkaimmat tähdet Jamaikan 30-vuotias Usain Bolt ja Britannian 33-vuotias Mo Farah olivat Rion olympiavuotenakin rankingin parhaat molemmilla kultamitalimatkoillaan 100 ja 200 metrin juoksuissa sekä 5000 ja 10000 metrin juoksuissa.

Ainoat kahden lajin kärkeen rankatut naisurheilijat ovat aivan samoista lajeista kuin miehetkin, mutta he ovat iältään selvästi nuorempia ja ensi kertaa näin korkeassa asemassa. Naisten 100 ja 200 metrin ykkönen on Jamaikan 24-vuotias Elaine Thompson. Naisten 5000 ja 10000 metrillä maailman parhaaksi on rankattu Etiopian 25-vuotias Almaz Ayana.

Yhdysvaltain urheilija on maailmanrankingin kärjessä yhdeksässä lajissa ja Kenian urheilija kuudessa kestävyyslajissa. Lisäksi naisten estejuoksun Bahrainia edustava rankingykkönen Ruth Jebet on syntyjään kenialainen. Jamaikan urheilija on rankingin kärjessä viidessä pikajuoksulajissa. Kolmeen kärkisijaan yltävät Britannia ja Puola.

Pohjoismaiden ja Baltianmaiden urheilijoita kymmenen parhaan joukossa on täysi tusina. Parhaiten heistä sijoittuu tanskalainen Euroopan mestari Sara Slott Petersen, joka on rankattu naisten 400 metrin aitajuoksussa toiselle tilalle.

Lähde: Yleisurheilu.fi