Lahden MM-hiihdot polkaistaan tänään varsinaisesti käyntiin. Avauspäivänä on mukana 11 suomalaista. Mitä voimme odottaa? Emme tänään kultaa, emmekä kunniaa.

Luvassa on naisten normaalimäen karsinta sekä vapaan tyylin sprintit sekä miehille että naisille.

Mäessä mukana ovat Julia Kykkänen, Susanna Forsström ja Jenny Rautionaho. Ykköshyppääjämme Kykkäsen alkukausi oli todella hankala tekniikkamurheineen. Mutta helmikuussa hyppy on alkanut kulkea, juuri oikealla hetkellä. Slovenian maailmancupissa tuli sijat 11 ja 16, Koreassa jo 7 ja 8. Hän hyppää mukaan kilpailuun ilman muuta.

49 hyppääjästä 40 menee itse kilpailuun. Kaksi vuotta sitten MM-Falunissa Forsström oli nippa nappa kilpailussa mukana. Tällä kaudella hän ei ole juuri maailmancupia kiertänyt. Sloveniassa pari viikkoa sitten tuli karsinnassa 36:s sija, joten mahdollisuuksia kilpailuun on nytkin.

Porukan kuopus Rautionaho on opintomatkalla. Hän tekee debyyttinsä aikuisten arvokisoissa, maailmancupejakin on takana vasta yksi. Tasan vuosi sitten Lahdessa hän oli 36:s, joten jos hyppy onnistuu, ei kisapaikka ihan mahdoton ole.

Naisten sprinttiin Suomi lähtee Mari Laukkasta lukuun ottamatta kakkosketjulla, kun Krista Pärmäkoski halusi jättää tämän matkan väliin. Laukkanen haki Toblachissa ja Falunissa kokemusta kyynärpäätaktiikkaan. Toblachin karsinnassa hän oli viidenneksi nopein. Laukkasen ongelma erähiihdoissa on ollut taktinen silmä. Absoluuttinen vauhti riittää vaikka finaaliin, toivottavasti hän sai noista kahdesta maailmancupista idean, miten on taktisesti hiihdettävä, sillä yhteenkään virheeseen ei ole varaa.

Katri Lylynperä selvitti itsensä Otepään maailmancupissa eriin. Susanna Saapunki jäi siellä jatkopaikasta kolme sekuntia, Andrea Julin viitisen sekuntia. Kaikki he ovat opintomatkalla, yhdenkin pääsy erähiihtoihin olisi yllätys.

Miehet ovat sentään mukana ykkösnyrkillä, ladulle lähtevät Martti Jylhä, Ristomatti Hakola, Anssi Pentsinen ja Sebastian Strandvall. Hakola oli Otepäässä yhdeksäs, nousukuntoinen alkukauden takunnut Jylhä 11:s ja Pentsinen 28:s. Strandvall ei ollut mukana. Davosissa hän oli 15:s ja Toblachissa 18:s.

Taso on kivikova, joten finaalipaikka vaatii kaiken onnistumista nappiin. Taktisia virheitä ei saa tehdä. Hakolalla ja Jylhällä on resursseja finaaliin, mutta se vaatii pienen pientä tuuriakin.

Tästä ei siis ole tulossa suomalaisittain suurta juhlapäivää. Laukkasen, Hakolan ja Jylhän suorituksia on silti mielenkiintoista katsoa. Josko joku heistä venyisi avauspäivän kotikisajytkyyn?

LAURI HOLLO