Happee aloitti Salibandyliigan puolivälierät maukkaalla ryöstöllä, kun TPS kaatui kotikaukalossaan rangaistuslaukauskisan jälkeen 7-6. Vielä kahdeksan minuuttia ennen täyttä aikaa Happee oli tappiolla 2-6.

Vielä avauserä tanssittiin Kupittaalla tasoihin, mutta toisessa Olli Laine, Toni Läntinen ja Jani Hyytiäinen laukoivat isännät karkuun. Eero Jalon kahdeksan minuuttia ennen ottelun loppua laukoma 6-2-osuma tuntui jo sinetöivän kotivoiton, vaan sitten alkoi tapahtua kummia.

Ensin Veli-Matti Hynynen, Jonne Junkkarinen ja Paul Kotilainen nitkuttivat vieraat maalin päähän, ja maalivahti Tuomas Turusen juostua vaihtopenkille Otto Tikka pommitti pelin tasoihin ajassa 59.04.

Maalittoman jatkoajan jälkeen ensimmäinen kohtaaminen ratkottiin rangaistuslaukauksilla, joissa Juuso Heikkinen, Peter Kotilainen ja Paul Kotilainen taituroivat voiton vieraille.

Joukkueiden toinen kohtaaminen on ohjelmassa perjantaina Jyväskylässä.

Lähde: Floorball.fi