Mikko Ilonen on European Touriin kuuluvassa Zhenzhen Internationalissa lopullisella tuloslistalla sijaluvulla 45.

Sunnuntaina hän pelasi tuloksen 72 (par). Aiemmat kolme kierrosta olivat kulkeneet tuloksellisesti oikeaan suuntaan 73-71-68.

– Päätöspäivä oli kenttäpelin osalta selvästi parasta. Pääsin puttaamaan birkkua 17 kertaa viheriöiltä. Kulmaraudan kanssa oli vaikeaa, en saanut mitään sisään. Ärräpäitä oli ilmassa ja mielessä lähes kaikilla viheriöillä, Ilonen kuvaili tuntemuksiaan tiedotteessaan.

Edellytykset hyvälle tuloksenteolle olivat ilmassa, tästä kertoo mm. vielä kesken olevan kisan kärkeen hetkellisesti nousseen Tommy Fleetwoodin tulos 63.

Ilonen tulee häviämään terävimmälle kärjelle toistakymmentä lyöntiä, kahdeksanteen sijaa on eroa yhdeksän lyöntiä. Lopputulokset näet täältä.

45:s sija tuottaa reilun 13 000 euron palkkion Iloselle. Kauden kuudessa kisassa hän on päässyt kolmasti jatkoon. Paras sijoitus on 32:s, huippuvirettä ei ole vielä löytynyt.

Torstaina Pekingissä käynnistyvän Volvo China Openin Ilonen on pelannut peräti kymmenen kertaa. Saldo on erinomainen, parhaat sijoitukset toinen, neljäs ja kahdeksas.

Mikko Korhonen oli Zhenzhenin kisassa 40. lyöntiä Ilosta paremmalla tuloksella.