IFK Göteborg otti Joensuu-Jukolassa historiallisen viestivoiton, sillä edellinen ruotsalaisvoitto Jukolassa nähtiin 25 vuotta sitten.

IFK Göteborgin takana kärkikolmikkoon murtautui kaksi suomalais- ja tamperelaisseuraa. Koovee oli voittotaistelussa vielä ankkuriosuudella ja otti lopulta toisen sijan. Tampereen Pyrintö puolestaan oli nuorella joukkueella kolmas.

Läpi yön käydyn 7-osuuksisen viesti näytti ratkenneen jo alkuosuuksilla, kun IFK Göteborg teki virheetöntä työtä ja antoi muille kylmää kyytiä. Koovee hivuttautui kolmella viimeisellä osuudella vähitellen kärjen tuntumaan ja Göteborgin ankkurin Eskil Kinnebergin virheet heti osuuden alussa antoivat vielä mahdollisuuden Kooveelle, jonka ankkuri Daniel Hubmann siirtyikin hetkeksi kärkeen. Hubmann sortui itse virheeseen pari rastia myöhemmin ja Kinneberg pääsi taas kärkipaikalle, josta ei enää hellittänyt.

IFK Göteborgin joukkueessa suunnistivat Max Peter Bejmer, Johan Högstrand, Vetle Ruud Bråten, Jonas Pilblad, Fredrik Eden, Fredrik Bakkman ja Kinneberg.

– Tuntuu todella hyvältä voittaa sekä Tiomila että Jukola saman vuoden aikana. Se, että näin Danielia muutaman kerran osuuden alussa, teki kilpailusta hieman jännittävämmän, summasi Kinneberg.

Kooveen Jani Lakanen antoi tunnustusta vaativan kisan voittajaseitsikolle.

– Göteborg oli tällä kertaa vain parempi. Toinen sija ei sinänsä herätä erityisiä tunteita viime vuoden voiton jälkeen, mutta tämä oli joukkueeltamme komea suoritus, eikä yhtään heikompi kuin vuosi sitten, korosti kolmatta osuutta vienyt Lakanen.

Pyrinnön nuorelle joukkueelle kolmas sija maistui, sillä edellisen kerran Punakone nähtiin kärkikolmikossa 2006.

– Joukkueelta nähtiin hyvää tekemistä, mutta ei täydellistä, joten rahkeita oli parempaankin. Yöllä tuli liikaa virheitä ja eroa kärkeen kertyi. Meillä on tosi hyvä porukka, ja hyviä suunnistajia löytyy vielä 2- ja 3-joukkueestakin, muistutti Pyrinnön Elias Kuukka, joka nosti pyrintöläiset toisella osuudella viidennelle sijalle.

Jukolan viestiin starttasi lauantai-iltana n. 1600 joukkuetta. Perinteisen Jukola-sanoman vastaanotti tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Lähde: Suunnistusliitto