UFC:n höyhensarjan menestynein mestari Jose Aldo menetti Rio de Janeirossa pidetyssä UFC 212 -tapahtumassa mestaruusvyönsä Hawaista kotoisin olevalle Max Hollowaylle.

Aldo koki kirvelevän tappion kymmentuhatpäisen kotiyleisön edessä. Vahvasti ottelun aloittanut brasilialainen hävisi ottelun teknisellä tyrmäyksellä ottelun kolmannessa erässä. Max Hollowayn vahva lyöntisarja tiputti hallitsevan mestarin mattoon, josta mestari ei enää noussut.

Tuore mestari puhkui itseluottamusta ottelun jälkeen.

– Rauhallisuus ja tasaisuus voittaa kilpailun. Tiesin, että hän (Aldo) hidastuu ottelun edetessä. Luulin, että hän olisi ollut nopeampi. Hän on kuitenkin yksi lajin parhaista, mutta nyt on minun aikani, Holloway totesi Telegraphin mukaan.

Tuore mestari antoi oman näkemyksenä painoluokkansa tulevaisuudesta ja tulevista vastustajistaan.

– Aion putsata koko painoluokan. Sillä ei ole väliä olenko kohdannut tietyn ottelijan aikaisemmin vai en, kaikki voivat tulla kokeilemaan, Holloway uhosi ottelun jälkeen.

Holloway mainitsi Cub Swansonin nimen potentiaalisena haastajana ensimmäiseen titteliotteluun.

Max Hollowayn ura UFC-häkissä on ollut nousujohteinen. Hän on vasta 25-vuotias ja nuorin tämänhetkisistä UFC-mestareista.