Lelu Ojansivu oli tuttuun tapaan Suomen tehokkain pelaaja EM-kisat avanneessa Viro-voitossa.

Ottelun jälkeen Ojansivu pääsi Ylen tv-haastatteluun analysoimaan ottelua.

– Eihän tämä kaunista ollut, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Tärkeintä on, että voitetaan näitä pelejä, näyttää miltä näyttää. Hyvä show, varmasti meni yleisöön, Ojansivu kommentoi.

Neljän joukkueen lohkoista kolme parasta etenee jatkopeleihin. Etukäteisarvioissa Puola ja Serbia ovat lohkon suosikit, ja kolmatta jatkopaikkaa on tarjoiltu Suomelle tai Virolle. Eli yksikin voitto saattaa riitää jatkoon.

Ojansivu saikin kunnian vastata Ylen toimittajan Petri Sjöblomin kysymykseen: ”Kuinka tärkeä voitto tämä oli kairata?”

– Tyhmä kysymys! Ihan helvetin tärkeä! Ei tätä voinut hävitä, Ojansivu täräytti.

Lauantaina Suomi kohtaa täpötäydessä Ergo Arenassa isäntämaa Puolan, joka on hallitseva maailmanmestari vuodelta 2014.

– On hieno mahdollisuus päästä pelaamaan täyteen mökkiin. Olemme joskus pystyneet voittamaan Puolan, eikä mikään ole mahdotonta, Ojansivu sanaili.

Sjöblom myös pyysi Ojansivulta analyysiä Puolan ja Viron eroista.

– Sanotaan vaikka, että niillä on eri kieli! Ojansivu letkautti.

EM-kisat jatkuvat Suomen osalta lauantaina kello 21.30 ottelulla Puolaa vastaan. Maanantaina 28.8. klo 18.30 Suomi kohtaa alkulohkon päätösottelussa Serbian. Lue SuomiUrheilun EM-kisajuttuja koko kisojen ajan.