Donald Trump on ollut napit vastakkain viime viikkoina useampien Yhdysvaltojen suurimpien urheilutähtien kanssa. Konflikti on saanut alkunsa amerikkalaisen jalkapallon lippulaivasta NFL:stä.

Useat NFL-pelaajat ovat polvistuneet Yhdysvaltain kansallislaulun aikana protestoidakseen tummaihoisten epäreilua kohtelua maassa.

Trump suivaantui pelaajien käytöksestä ja kehotti kansalaisia boikotoimaan sarjaa ja kannusti omistajia antamaan potkut protestoiville pelaajille.

Lontoon MM-kisoissa kultaa miesten sadalla metrillä voittanut Justin Gatlin tiedostaa kotimaansa epäkohdat. Amerikkalaissprintteri ei aio kuitenkaan polvistua kansallishymnin aikana tulevassa kilpailussaan Brasiliassa.

– Aion seistä hymnin aikana. En ole protestien kannalla, enkä niitä vastaan mutta mielestäni meidän on korkea aika laittaa asiamme järjestykseen, Gatlin kommentoi Sport24:n mukaan.

Gatlin huomautti, että hänet on opetettu kunnioittamaan maansa lippua, sillä hänen isänsä teki 26-vuotisen uran Yhdysvaltojen puolustusvoimien palveluksessa.