Mikko Ilonen (69-70-68,-6) pelasi tuloksellisesti parhaan kierroksensa European Touriin lukeutuvassa KLM Openissa.

Ilonen pelasi ensimmäistä kertaa kentän ensimmäisen puoliskon alle parin (-1), ja teki rutiininomaisesti sisääntulossa kaksi birkkua saaden tuloksekseen 68, kolme alle.

Kierroksen ollessa vielä hivenen kesken Ilosen sijoitus on 16:s, nousua on 11 sijaa.

– Hyvää ja varmaa peliä esitin. Kenttä oli ihan otettavissa, olosuhteet olivat viimeisen päälle. Ei ollut nappisuoritus, uinuin joissain paikoissa, joissa olisipitänyt pystyä iskemään, Ilonen luonnnehti peliään.

Kärkipariin on matkaa seitsemän lyöntiä (Abhibarnrat pelannut 17 reikää), seitsemänteen sijaan vain kolme.

Ilonen on kahdessa viimeisessä lyöntipelikisassaan Saksassa (8.) ja Sveitsissä (5.) ollut kymmenen joukossa.

Hän teki torstaina torstaina The Dutch -kentän 14:lla reiällä hole in onen, joka oli European Tourin järjestyksessään tuhannes.

Lähde: Ilosen tiedote