Nyrkkeilyn entinen raskaan sarjan maailmanmestari David Haye on heittänyt haasteen nykyiselle mestaruusvyön haltijalle Anthony Joshualle.

WBA-liiton raskaan sarjan mestariksi marraskuussa 2009 iskenyt Haye kärsii akillesjännevammasta. Mies loukkaantui tämän vuoden maaliskuussa matsissa, jonka Tony Bellew voitti teknisellä tyrmäyksellä.

Haye on suunnitellut palaavansa kehään joulukuussa ja suunnittella on revanssiottelu Bellew’tä vastaan.

– Suunnitelmana on palata ennen vuoden loppua. Esillä on ollut muutama nimi. Uusintamatsi on mahdollinen, mikäli pääsemme Bellew’n kanssa yhteisymmärrykseen, Haye sanoi Independentin mukaan

36-vuotias Haye haluaa kohdata myöhemmin nykyisen raskaan sarjan mestarin Joshuan.

– Jos voin otella pari matsia ja nousta rankingissa, niin sitten kaikki riippuu Joshuasta. Voimme antaa faneille yhden kaikkien aikojen suurimmista otteluista koskaan Iso-Britannian maaperällä, Haye tokaisi.

Joshua puolustaa MM-vyötään lokakuun 28. päivä Kubrat Pulevia vastaan.