Sanasota voimistuu WADA:n ja Venäjän välillä.

Venäjää syytetään valtiojohtoisesta dopingohjelmasta, jonka kansainvälisen antidopingtoimisto WADA:n nimeämä Richard McLrenin tutkimusryhmä paljasti.

Venäjän varapääministeri Vitali Mutko syytti äskettäin dopingpommista ilmiantajaa, Venäjän antidopingtoimiston RUSADA:n laboration entistä pomoa Grigori Rodtshenkovia. Samalla Mutko peräänkuulutti WADA:n vastuuta palkatessaan Rodtshenkovin (uutinen).

WADA ei hyväksy Venäjän syytöksiä.

– Odotamme, että Venäjän viranomaiset ottavat vastuun tahallisesta huijaamisesta, jonka McLarenin tutkimukset osoittivat, WADA:n tiedottaja Maggie Durand tuhahti Reutersille.

– Odotamme myös, ettei Venäjä jatkuvasti syytä muita tapahtuneesta.

Venäjän dopingpommi räjähti, kun Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF hyllytti venäläisurheilijat marraskuussa 2015 McLarenin työryhmän paljastettua Venäjän valtiojohtoisen ja suunnitelmallisen dopingohjelman. Venäjä manipuloi myös Sotshin vuoden 2014 olympialaisten dopingnäytteitä.

WADA on vaatinut Venäjää tunnustamaan dopingin käytön ennen kuin Venäjä vapautetaan kansainvälisestä urheilupannasta.