Kuulantyöntäjä Arttu Kankaan toiveissa on päästä ensi talvena islantilaisen heittovalmennusguru Vésteinn Hafsteinssonin oppiin.

Kangas voitti päättynellä kaudella SM-kultaa sekä hallissa että Kalevan kisoissa. Hallissa Kangas pukkasi parhaimmillaan 20,18 ja ulkona 19,95.

– Tasaista oli, mutta kesällä ne kaikkein pisimmät työnnöt jäivät puuttumaan. Odotin useampaa yli 20 metriä. Nyt täytyy tehdä kaudesta analyysi ja mennä uusilla ideoilla eteenpäin, Kangas sanoo SUL:n tiedotteessa.

Jo viime talvena Kankaan haaveissa oli saada harjoitteluun uutta puhtia Hafsteinssonin avulla. Islantilaisen valmentajan opissa ovat olleet muun muassa kiekonheiton olympiavoittaja ja maailmanmestari Gerd Kanter ja Lontoon MM-kisojen kiekon hopeamitalisti Daniel Ståhl.

Kangas toivoo pääsevänsä mukaan Hafsteinssonin treeniryhmän harjoituksiin.

– Nyt pidän jonkun aikaa taukoa, enkä ajattele urheilua, mutta sitten aletaan katsoa tulevaa ja miten tuo leiritys saataisiin järjestettyä, Kangas toteaa.