Yleisurheilun nuorten maajoukkue eli NMJ-ryhmä kaudelle 2017-2018 on valittu.

SUL:n mukaan valinnat perustuvat Suomen Urheiluliiton (SUL) pitkän aikavälin valintaperusteisiin, kehitystaulukon sekä tulostaulukon tulosrajoihin.

Osa NMJ-ikäisistä urheilijoista nimetään myös SUL:n ylempiin valmennusryhmiin. Team Finland, EM- ja nuorten EM-ryhmät julkaistaan kokonaisuudessaan marraskuun loppuun mennessä.

NMJ-ryhmään valitaan muissa lajeissa kuin heitoissa pääosin 98-00 syntyneitä urheilijoita. Heitoissa ikäluokat ovat 97-00. Muutama 2001 syntynyt urheilija on valittu NMJ-ryhmään, koska heidän katsotaan olevan kehityksessä siinä tilanteessa, että tästä leiritysryhmästä on heille täysi hyöty.

NMJ-leiritys koostuu pääsääntöisesti kotimaan leirityksestä, jota järjestetään Pajulahden tai Kuortaneen Urheiluopistoilla riippuen lajiryhmästä. Leirejä on kolmesta neljään riippuen lajiryhmästä. Kutsu leiritykseen lähtee urheilijoille viikolla 41. Kutsussa annetaan urheilijalle ohjeet siitä, miten vahvistaa osallistumisensa leiritykseen.

Katso lista nuorten maajoukkuenimistä SUL:n sivuilta (LINKKI).