Kahdeksankertainen olympiavoittaja Usain Bolt pitää aivan erityisesti eräästä irlantilaisesta juomasta.

Upean juoksu-uransa elokuussa Lontoon MM-kisoihin päättänyt Bolt on tullut tunnetuksi siitä, että miehelle maistuvat kananugetit.

Jamaikalainen kertoi kirjassaan Faster than lightning, että hän kävi Pekingin olympialaisten aikaan pikaruokaravintolassa kolmesti päivässä. Omien sanojensa mukaan hän ahmi jopa 1000 nugettia kisojen aikana.

Bolt on sanonut syöneensä muutaman nugetin myös juuri ennen Lontoon 100 metrin olympiafinaalia.

Kana maistuu Boltille edelleen, mutta hieman eri muodossa.

– Nykyään salainen ruokapaheeni on hot wingsit, Bolt sanoi Irish Mirrorille.

Yli 250 vuotta sitten maailmalle esitelty stout-olut, guinness, on Boltin suurta herkkua.

– Kun juon, niin juon yleensä sitä. Minulla ei ole mitään erityistä suosikkicocktailia. Guinness sopii täydellisesti yhteen sianlihan kanssa. Tykkään syödä sianlihaa, Bolt kertoi.

Boltin intohimoinen suhde ruokaan syntyi jo varhain.

– Olen aina rakastanut ruokaa ja kilpailemista. 12-vuotiaana kisasimme ystäväni kanssa ilmaisesta lounaasta. Lounaslaatikossa oli riisiä ja kanaa. Sillä asialla ei leikitä. Olen aina ollut erittäin kilpailullinen, Bolt selitti.