Nyrkkeilylegenda Floyd Mayweather on tehnyt ainutlaatuisen ostoksen.

Parhaillaan Kiinassa promootiotapahtumissa kiertävä Mayweather on tullut tunnetuksi siitä, että hän voi hankkia itselleen mitä haluaa. Leveästä elämäntyylistä nauttivan miehen tuorein ostos on kuitenkin aivan poikkeuksellinen.

Daily Mirror raportoi, että Mayweather on hankkinut Kiinasta itselleen pandakarhun. Brittilehden mukaan eläin maksoi 11 000 puntaa, eli noin 12 490 euroa.

Eikä tässä vielä kaikki. Mayweather nimesi pandansa itsensä mukaan. Panda tunnetaan jatkossa nimellä TMT Floyd Mayweather.

Mayweather ei kuitenkaan ota eläintä mukaansa, vaan panda jää Kiinan lounaisosiin.

40-vuotias Mayweather kertoi äskettäin Instagramissa, että hän sai kolmen miljoonan dollarin palkkion mennessään Kiinaan lomailemaan ja tekemään promootiotyötä (uutinen).