Kehonrakentaja jäi nololla tavalla kiinni huumeiden salakuljetuksesta saaden vankilatuomion.

The Morning Bulletin kertoo 25-vuotiaasta Christos Panagakoksesta, jonka yritys salakuljettaa huumeita vankilaan meni pieleen pahemman kerran.

Panagakos oli heinäkuussa oikeuden istunnossa aiemman rikoksensa vuoksi. Mies oli oikeustoimien aikana onnistunut piilottamaan kehoonsa metamfetamiinia ja diatsepaamia.

Bodarin suunnitelma meni kuitenkin mönkään. Panagakos oli piilottanut huumeet peräsuoleensa, mutta aineet tipahtivat miehen pakaroiden välistä ruumintarkastuksessa.

Mackay Court House antoi Panagokselle salakuljetusyrityksestä neljän kuukauden vankilatuomion. Lisäksi kävi ilmi, että Panagakos oli jäänyt samasta salakuljetustempusta kiinni jo vuonna 2015.

Puolustusasianajaja Mark Williamsin mukaan tuomion saanut mies katuu tekoaan syvästi.

– Hänen sanojaan lainatakseni, niin hänen tekonsa oli äärimmäisen tyhmä, Williams totesi.