Tennispelaaja Stan Wawrinka oli lopettaa uransa vaikean polvivamman myötä.

Maailmanlistalla yhdeksäntenä majaileva Wawrinka oli edellisen kerran tositoimissa heinäkuun alussa Wimbledonissa. Sveitsiläinen taipui tuolloin avausottelussaan polvivaivan jarruttaessa miehen menoa.

Wawrinka joutui vastahakoisesti polvileikkaukseen. Toipilasaika on ottanut koville, sillä Wawrinka on jopa harkinnut uransa lopettamista.

– Kun ei voi neljää kuukauteen tehdä mitään, ei pysty kävelemään, niin sitä kyseenalaistaa kaiken, tennistähti sanoi Le Matinille.

Liikkumattomuuden lisäksi vaikeuksia tuotti yksinolo.

– Tunsin oloni yksinäiseksi. En osannut arvata, että kuinka rankka toipumisprosessi olisi.

Wawrinka on toipunut jo melkein pelikuntoon ja palannut takaisin harjoituskentälle. Mies on elätellyt haaveita ottavansa osaa Australian avoimiin tammikuussa (uutinen).

Lähde: Express