Snookerlegenda Ronnie O’Sullivan ei aio laittaa pillejä pussiin vielä pitkään aikaan.

Englantilainen snookertähti nappasi sunnuntaina uransa kuudennen UK Championship -mestaruuden. O’Sullivan kukisti finaalissa Shaun Murphyn lukemin 10-5.

– Yksinkertaisesti tyrmäävää, World Snooker hehkuttaa Twitterissä.

Voittonsa myötä O’Sullivan nousi kahdessa eri tilastossa kaikkien aikojen jaetulle ykköspaikalle. ”The Rocket” jakaa nyt UK-tittelien ennätyksen Steve Davisin kanssa.

Lisäksi O’Sullivan nousi jakamaan kärkisijaa snookerin suurpalkintojen (MM-turnaus, UK Championship ja Masters) määrässä. O’Sullivan sekä jo uransa päättänyt Stephen Hendry ovat molemmat voittaneet 18 suurturnausta.

– En voisi koskaan sanoa, että olisin kaikkien aikojen paras. Se ei kuulu persoonaani. Olen iloinen siitä, että olen onnistunut tekemään hienoja suorituksia vuosien varrella, O’Sullivan sanoi BBC:n mukaan.

Äskettäin 42 vuotta täyttänyt snookertähti voitti ensimmäisen kerran UK Championshipin 17-vuotiaana, vuonna 1993. Eläköityminen ei ole käynyt miehen mielessä.

– Minusta tuntuu siltä, että voin vielä pelata erittäin korkealla tasolla. En osaa kuvitella tilannetta, jossa en pystyisi pelaamaan sillä tasolla. Ikä on vain numero, O’Sullivan totesi.

WST

@WeAreWST
Couple of exhibition shots to finish off a simply stunning performance tonight...

Take a bow, @ronnieo147! 🏆👏

#baizeofglory @betway