Entinen nyrkkeilyn raskassarjan kuningas Tyson Fury on vapautettu dopingsyytteistään ja on vapaa jatkamaan uraansa. Telegraphin tietojen mukaan 29-vuotias ottelija tehnyt dopingviranomaisten kanssa sopimuksen, jossa tapauksen käsittelyyn mennyt aika kuitataan takautuvana kahden vuoden ottelukieltona.

Osapuolet pääsivät tiistaina sopimukseen, vaikka brittiläis-irlantilainen nyrkkisankari jätti vasta antidopingtoimisto UKAD:n kuulemistilaisuutensa välistä. Fury sai dopingsyytteet niskaansa 18 kuukautta sitten, eikä ole otellut marraskuun 2015 jälkeen. Pitkä tauko nyrkkeilykehästä laskettiin tuoreessa sopimuksessa sopivaksi rangaistukseksi.

Uutinen Furyn sopimuksesta herätti ristiriitaisia tunteita sosiaalisessa mediassa. Sadat ihmiset kommentoivat sopimuksen puolesta ja vastaan BBC:n Twitter-päivitykseen uutisesta.

– Loistava uutinen! Onnittelut, Tyson Fury, yksi käyttäjä iloitsi.

– Takautuva kahden vuoden ottelukielto? Voi hyvänen aika, toinen nyrkkeilyfani päivitteli.

– Hyvä juttu, nyt Anthony Joshua pääsee tyrmäämään hänet, kolmas lällätteli kommenttiosiossa.

– Hän siis myöntää käyttäneensä dopingia, vaikka kielsi sen vielä vasta, eräs käyttäjä sadatteli.

Neljän eri liiton raskassarjan vöitä aiemmin hallinnut Fury jäi alunperin kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä lokakuussa 2016. Hän kärähti serkkunsa Hughie Furyn kanssa yhtä aikaa nandrolonin käytöstä. Kaupalliselta nimeltään Deca-Durabolinina tunnettu aine on yksi maailman yleisimpiä anabolisia steroideja, joita testataan lähes jokaisessa doping-testissä.

Yhtä aikaa dopingista kärynnyt Hughie Fury sai myös vastaavan sopimuksen UKAD:lta. Molemmat raskassarjalaiset pääsevät siis käytännössä palaamaan kehään heti ensi vuonna.