Vaikka WBC-liiton raskassarjan mestari Joseph Parker myöntääkin hoitaneensa itselleen MM-ottelun Anthony Joshuan kanssa lähinnä hurjilla törkypuheillaan, on haaste hänen mielestään juuri sopiva. Uusiseelantilainen väitti voivansa tyrmätä voittamattoman brittitähden huippumittelössä.

– Ottelun esihehkutuksessa jouduin sanomaan monia asioita, jotka eivät olleet kovin tyylikkäitä eivätkä minun kaltaisiani. Ne auttoivat kuitenkin ottelun saamisessa. Nyt kun MM-matsi on lyöty lukkoon, palaan varmaankin tavalliseen tapaani kohdella vastustajiani. Aion olla nyt rauhallisempi ja kunnioittavampi. Jos ollaan kuitenkin aivan rehellisiä, uskon voivani tyrmätä hänet, Parker täräytti Talk Sportin haastattelussa.

Huippuiskijät kohtaavat 31. maaliskuuta Walesin pääkaupungissa Cardiffissa. Kovasti hehkutetun otteluillan päämittelö on varsin merkittävä, sillä pelissä ovat jopa neljän eri liiton raskassarjan mestaruusvyöt.

Rankoista herjauksista huolimatta Parker kertoi kunnioittavansa WBA-, IBF- ja IBO-liittojen mestaria suuresti.

– Mielestäni hän on hyvä mestari ja minä olen loistava mestari. Siksi se onkin mielestäni mainio haaste minulle. Olemme kummatkin hyviä ottelijoita, ja haluamme nähdä kumpi on maailman paras. Joshua on mestari siksi, että hänellä on todellinen taistelijan sydän. Matsissa Vladimir Klitshkoa vastaan hän nousi maasta, jatkoi kamppailua ja kaivoi voiton. Siksi kunnioitan häntä, Parker hehkutti.