Tennislegenda Roger Federerillä,36, on mahdollisuus tehdä tällä viikolla historiaa.

Jos sveitsiläistähti selviytyy Rotterdamissa pelattavasssa ATP-turnauksessa vähintään välieriin, siirtyy hän maailmanlistalla ykköseksi ohi Espanjan Rafael Nadalin.

Tällöin hän olisi kaikkien aikojen vanhin miespelaaja rankinglistan ykkösenä. Tällä hetkellä ennätystä pitää hallussaan USA:n Andre Agassi, joka oli kärkipaikalla 33-vuotiaana vuonna 2003.

– Saavutus olisi melko uskomaton, Federer totesi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Federerin ratkaisu pelata Rotterdamin kisassa, jonka hän voitti vuosina 2005 ja 2012, tuli melko myöhään. Hän sanoi tunteneensa olevansa nyt valmis pelaamaan pari viikkoa sitten voittamansa 20:nnen grand slam-turnauksen, Australian avointen jälkeen.

– En odottanut voittavani Australiassa, pelasin sen miettimättä rankingin ykköspaikkaa, Federer totesi.

Sveitsiläisen aloittaa urakkansa Rotterdamissa keskiviikkona.