Pahasta kärjen vauhdista ampumahiihdon 20 kilometrin normaalimatkalla jäänyt Olli Hiidensalo oli kisan jälkeen pettynyt suoritukseensa. Suomalainen myönsi Ylen tv-haastattelussa, että pieleen menneet ammuntasuoritukset pilasivat miehen kisan.

Hiidensalon sihti ei ollut torstai-iltapäivänä kohdillaan. Lahden Hiihtoseuran tähti ampui jopa kolme laukausta ohi taulusta, eikä tahtonut saada ammuntaan millään kunnon virettä.

– En reagoinut tarpeeksi. Meni siitä tuulen puolelta ohi. Näillä matkoilla pitäis tuolta makuulta saada nolla. Siinä tuli sitten kolme hutia. Kaksi sakkoa olisi ollut vielä ihan OK suoritus, Hiidensalo valitteli Ylelle.

Suomalaishiihtäjä paljasti, että surkeat ampumasuoritukset jäivät vaivaamaan mieltä.

– Ei sitä tietenkään periksi anna, mutta kyllä se vähän lamauttaa. Kyllähän siinä vähän miettii, että mihinköhän tässä yltää. Tietenkin miettii, että miksi meni ohi, Hiidensalo myönsi.

Kokonaisuutena mies ei ollut kuitenkaan aivan maansa myynyt. Hiidensalo ei osannut arvioida suorituksiaan kovin syvällisesti aivan tuoreeltaan, vaan tyytyi kuittaamaan ne ytimekkäästi yhdellä lauseella.

– Pika- ja takaa-ajot olivat ihan hyviä. Tämä oli ihan puhdas ampumakisa. En lähde antamaan nyt mitään arvosanoja, mutta ihan OK.

Lähde: Yle