UFC:n kevyen raskassarjan maailmanmestari Jon Jones on saanut ensimmäisen tuomionsa viime kesän dopingrikkomuksestaan. Kalifornian urheilukomissio eväsi miehen kilpailulisenssin ja langetti hänelle 205 000 dollarin sakot.

Jones kärähti anabolisesta Turinabol-steroidista viime heinäkuussa. Vapaaottelutähti oli juuri voittanut kevyen raskassarjan mestaruuden takaisin huippuottelija Daniel Cormierilta. Titteli palautettiin kuitenkin välittömästi takaisin Cormierille dopingkäryn vuoksi.

Kalifornian osavaltion langettama tuomio estää Jonesia ottelemasta käytännössä seuraavan vuoden aikana. Vaikka suurin osa UFC-illoista pidetään Las Vegasissa Nevadan osavaltiossa, kunnioittavat muutkin urheilukomissiot yleensä toistensa antamia rangaistuksia.

Myös UFC:lla on ollut tapana noudattaa urheilukomissioiden jakamia tuomioita. Jones ei siis voi todennäköisesti otella missään Yhdysvalloissa tänä vuonna.

Jones väitti tiistaina pidetyssä kuulemistilaisuudessa olevansa syytön käryyn. Jenkkitähti kertoi olevansa täysin ymmällään, miten kielletty aine oli päätynyt hänen elimistöönsä.

Jonesin selitykset eivät menneet urheilukomissiolle läpi. Kamppailustaran kilpailukielto alkaa välittömästi.

UFC:n entisellä huippunimellä on vielä edessään Yhdysvaltain antidopingjärjestön USADA:n tuomio. Jonesilla on takanaan myös aiempia dopingrikkomuksia, jonka vuoksi häntä voi odottaa pahimmillaan vuosien kilpailukielto.