Pyöräilyn supertähti Chris Froome avaa tämänvuotisen kilpailukautensa Espanjassa 14. helmikuuta ajettavassa viisipäiväisessä Ruta del Sol -kilpailussa.

Dopingkohun keskellä olevan tähden osallistumisesta ilmoitti hänen Team Sky -tallinsa verkkosivuillaan.

Froome kertoo odottavansa kilpailua innolla ja harjoitelleensa alkuvuoden kovaa Etelä-Afrikassa.

– Siitä on pari vuotta kun viimeksi kilpailin Ruta del Solissa. Se on kilpailu, josta olen aiemmin nauttinut paljon, joten odotan innolla tämänvuotista kisaa, Froome totesi.

Talli kertoo sivuillaan myös Froomen astmalääkkeen käytöstä aiheutuneen dopingtutkinnan olevan edelleen kesken. Froome itse kertoo kuitenkin olevansa luottavainen, että asia saadaan selvitettyä hänelle myönteisesti.

– Ymmärrän, että tilanne on aiheuttanut paljon epävarmuutta. Toivon kuitenkin, että ihmiset ymmärtäisivät etten voi puhua asiasta juurikaan prosessin ollessa kesken. Minä jos kuka haluan, että asia ratkeaisi niin pian kuin mahdollista, Froome kertoo.

Brittiajaja joutui dopingtutkinnan keskelle annettuaan viime syyskuussa Espanjan ympäriajon aikana positiivisen dopingnäytteen. 32-vuotiaan Froomen elimistöstä löytyi tuolloin astmalääke Salbumatolia kaksinkertainen määrä sallittuun nähden.

Hän on itse kiistänyt käyttäneensä kiellettyjä aineita, vaan kertoo ainoastaan noudattaneensa lääkärinsä ohjeita astmansa hoidossa.

INEOS Grenadiers

@INEOSGrenadiers
Chris Froome to line up at Ruta del Sol.

📝 > teams.ky/CFRuta