Käsipalloliitto teki jo kymmenisen vuotta sitten rohkean ratkaisun. Miesten maajoukkue oli vuosituhannen alun lupaavien vuosien jälkeen miltei pohjamudissa ja niin sanotusti jotain piti tehdä. Tehtiinkin – mutta varsin yllättävästi.

Menestystavoitetta ei asetettu vuoden, kahden tai kolmenkaan päähän, vaan kylmästi kertaheitolla vuoden 2020 EM-lopputurnaukseen. Pelaajasukupolvi on käytännössä vaihtunut kokonaan ja uuteen tulemiseen lähdettiin toden teolla Kaj Kekin tultua päävalmentajaksi.

Kekin johdolla uusia pelaajia on ajettu sisään ja ”harjoiteltu” kahdet karsinnat. Edelliset EM-karsinnat olivat Suomelta selkeästi vain tilannekatsaus ja pelaajien totuttamista kansainväliseen vauhtiin. MM-karsinnoissa puolestaan jatkopaikka ei ollut millään tapaa realismia ja tuskin on sitä ihan lähitulevaisuudessakaan. Nyt käsillä alkavat olla kuitenkin ”ne” karsinnat, joissa menestystä on tultava.

EM-karsintalohkot arvotaan vajaan kuukauden päästä Trondheimissa ja Kekki joukkoineen matkaa puolestaan Georgiaan neljän maan turnaukseen. Karsinnat alkavat toki vasta syksyllä, mutta arvonta ja Georgian turnaus kertovat paljon siitä mihin tavoite realistisesti voidaan karsintojen koittaessa asettaa. Lopputurnaukseen? Ei mahdotonta, ei missään nimessä myöskään helppoa.

Maajoukkue on Kekin komennossa väläytellyt jo nyt. Etenkin vierasvoitto Itävallasta oli osoitus siitä, että parhaana päivänään Suomi pystyy esittämään otteita, joilla EM-lopputurnauspaikka on mitä suurimmassa määrin todennäköinen. Esityksissä on ollut kuitenkin sellaista heittelyä, että huonoimmillaan Suomi on kaukana jatkoonpääsystä.

Yhdessä asiassa Suomi antaa väistämättä tasoitusta huippumaille ja tämä on asia, johon ei paraskaan päävalmentaja voi vaikuttaa: koko. Suomi häviää pääosalle vastustajista puhtaasti fysiikassa, joka näkyy karusti numeroissa: pelaajien pituus ja paino ovat luokkaa tai pariakin kevyempää kaliiperia ja tämä on käsipallossa iso asia.

Puolustuspelaamisessa tämä merkitsee liikkuvuuden ja ajoituksen optimointia – hereillä oloa joka sekunti – ja lisäksi onnistunutta maalivahtipeliä. Torjunnat ja pallonriistot ovat elintärkeitä, jotta päästään nopeisiin ja puolinopeisiin hyökkäyksiin. Puskemalla vastustajan järjestäytyneeseen muuriin kuuden metrin linjalla Suomi ei menestystä tule saamaan.

Nuori Benjamin Helander on hyvä esimerkki Suomen tilanteesta. Pienikokoinen ja hento pelaaja on äärimmäisen vikkelä jaloistaan, erinomainen pelaaja vastahyökkäyksissä ja päästessään haastamaan vastustajaa 1 vs. 1 luikertelee useimmiten puolta isokokoisemman puolustajan ohi. Hitaassa hyökkäyksessä Helander vastaan kaksi reilu 100 kiloa painavaa jässikkää on kuitenkin helppo ennustaa lopputulos.

Suomella on selkeä pelitapansa ja sortumisia on tullut ennen kaikkea hermoilun ja sitä seuranneen hätäilyn myötä. Huonojen ratkaisujen ja teknisten virheiden määrä on saatava minimoitua, jotta menestyksestä voidaan haaveilla. Suomen ehdoton avainpelaaja on edelleen Nico Rönnberg ja edellisotteluissa on helposti ollut nähtävissä miten iso taakka Rönnbergin hartioilla on – hän hilaa joukkuetta esimerkillään ja johtamisellaan. Samaa vastuunkantoa tarvitaan nyt laajemmallakin rintamalla.

Yksi dilemma Suomella on lisäksi pelaajien seurajoukkueet. Kovia pelejä oppii pelaamaan – no, pelaamalla kovia pelejä. Georgiaan nimetystä joukkueesta ainoastaan Ian Martin pelaa ulkomaisessa seurassa ja Ruotsi on takuuvarmasti paikka, jossa kovia pelejä saa. Entä SM-liiga? Cocks satsaa ja on eurooppalaisella mittarillakin hyvä joukkue, pääsy EHF Cupin lohkovaiheeseen toista kertaa peräkkäin vastaa suunnilleen Eurooppa-liigan pelaamista jalkapallossa. Ei vahinko, eikä huonoille joukkueille.

Cocksin pelaajat saavat kovaa tuntumaa eurocupeissa ja osin myös Baltian liigassa ja muiden joukkueiden pelaajat kotimaassa ainakin Cocksia vastaan – väheksymättä mitenkään muiden kärkipään joukkueitten keskinäisiä kohtaamisia. EM-lopputurnaustasolle yltämiseen SM-liiga ei kuitenkaan ole ideaalinen valmistautumisympäristö. EM-karsinnoissa ei ole varaa vetää puolivaloilla yhtään ottelua tai yhtään 5- tai 10-minuuttista yhdessäkään ottelussa.

Tässä onkin päävalmentaja Kekin suurin haaste. Jos fokus pysyy asiassa 60 minuuttia ja itseluottamus on kohdillaan, Suomella on kaikki mahdollisuudet napata historiallinen EM-lopputurnauspaikka. Muttia on matkassa kuitenkin monia, mutta aikaakin toki vielä puoli vuotta.

Nyt on kuitenkin suomalaisen käsipallon näytön paikka.