Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä ei ollut tyytyväinen tulokseensa Birminghamin halli-MM-kisoissa.

Mäkelä oli loikkafinaalin 16. tuloksella 13,73. Taakse jäi ainoastaan yksi kilpailija.

Voittoon ponkaisi viime kesän Lontoon maailmanmestari, Venezuelan Yulimar Rojas kauden kärkituloksella 14,63. MM-hopeaa ripustetaan Jamaikan Kimberly Williamsin kaulaan tuloksella 14,48 ja pronssia sai Espanjan Ana Peleteiro hypättyään 14,40.

Mäkelä oli kilpailun jälkeen apeana.

– Sitä samaa pommitusta, tuntuu ettei ole irtiottokykyä eivätkä hypyt tunnu hyviltä, hyppääjä totesi Urheiluliiton tiedotteessa.

Mäkelän vaimistautuminen kisaan ei mennyt aivan suunnitellusti, sillä hän joutui valmistautumaan siihen ilman henkilökohtaista valmentajaa. Edellinen valmennussuhde päättyi tammikuun puolivälissä erimielisyyksiin harjoitusohjelmasta. Hyppääjä kertoi asiasta blogissaan finnishnews.fi-sivustolla.

Uusi valmentajaehdokas on olemassa, mutta ennen kuin yhteistyöstä voidaan lopullisesti sopia, on talousasiat saatava ensin kuntoon.

Mäkelä julkaisi kilpailun jälkeen Instagram-tilillään paljon puhuvan kuvan asiaan liittyen.

– En pelkää epäonnistumista, joten lähdin sotaan ilman aseita ja hävisin, hän kirjoitti.