Taitoluistelija Emmi Peltonen edusti Suomea Pyeongchangin olympialaisissa, onnistuen debyytissään mainiosti. 18-vuotias Peltonen sijoittui lopulta 20:nneksi ensimmäisissä viiden renkaan kisoissaan.

Milanossa maanantaina alkaviin taitoluistelun MM-kisoihin Peltosta ei valittu, joten nuorelle naiselle avautui aikaa pieneen lomailuun raskaan kauden lomassa.

Hän ihastuttikin Instagram-seuraajiaan julkaisemalla näyttäviä rantakuvia itsestään asianmukaisessa vaatetuksessa. Julkaisun mukaan Peltonen viettää parhaillaan aikaa Floridassa.

– Kookospalmun alla, hän kirjoittaa yhden kuvan saatetekstissä.

Julkaisut ovat keränneet jo tuhansia tykkäyksiä.