Norjalaisen hiihtokomeetan Johannes Hösflot Kläbon kausi oli hurja.

Vasta 21-vuotias Kläbo voitti vuoden aikana kolme olympiakultaa ja maailmancupin kokonaiskilpailun.

Pelkästään palkintorahoja hän nettosi noin 143 000 euroa, mutta norjalaislehti VG:n mukaan miehen kokonaistulot kaudelta olivat vähintään neljä miljoonaa Norjan kruunua (yli 400 000 euroa).

Tulevina vuosina Kläbon tulojen uskotaan nousevan entisestään ja hän onkin lähipiirinsä kanssa aloittanut valmistautumisen tähän.

– Olemme tehneet kolmen yrityksen ryppääseen perustuvan suunnitelman Johanneksen ympärille, hiihtotähden isä Håkon Kläbo kertoo.

Ryppäässä yksi yhtiö on nimeltään JHK ja sen toimiala on VG:n mukaan konsultointi, luennointi ja sponsoriasiat. Toinen yhtiö on puolestaan Kläbo Media. Sen toimialana on viestintä, mainosmyynti, sisälllön tuottaminen ja kaikki näihin liittyvä.

Molemmat yritykset toimivat kolmannen, ”sateenvarjona” toimivan hallintayhtiön alaisuudessa. Isä Kläbon mukaan koko järjestely on tehty, jotta itse tähti voisi keskittyä olennaiseen.

– Johanneksella ei saa olla liikaa velvoitteita. Hänellä täytyy olla aikaa harjoitella, levätä ja syödä riittävästi. Meidän tehtävämme on löytää sellaiset yhteistyökumppanit, jotka mahdollistavat tämän, Håkan Kläbö toteaa.

Hiihtosankari itse luottaa isäänsä täydellisesti.

– Isällä on hyvä suunnitelma tulevan varalle. Olen todella kiitollinen, että hän on vaivautunut tekemään tämän kaiken puolestani, Johannes Kläbo kertoi.