Rukalla hiihdetyssä Suomen cupin naisten viestissä koettiin erikoinen tapahtuma.

Lempäälän kisan ankkuri Aino-Kaisa Saarinen toi joukkueensa kilpailun voittoon, muttei itse tiennyt sitä.

– Luulin, että kaksi kärkijoukkuetta olivat jo karanneet, etten edes näkisi niitä. Maalissa kysyin monensiako olimme ja vastaus oli että voitimme, Saarinen nauroi Ylen tv-haastattelussa.

Se, ettei hiihtäjä tiedä sijoitustaan, ei toki ole mitenkään tavatonta. Pyeongchangin olympialaisten naisten 30 kilometrillä kolmanneksi sijoittunut ruotsalainen Stina Nilsson luuli maaliintullessaan olevansa neljäs (uutinen)

Lempäälän Kisan joukkueessa hiihtivät Leena Nurmi, Sanni Alatalo ja Saarinen. Toiseksi sijoittui Vuokatti Ski Team Kainuu 4,1 sekuntia voittajalle jääneenä. Hämeenlinnan Hiihtoseura oli kolmas.