Kiekonheiton nelinkertainen Suomen mestari Sanna Kämäräinen on palaamassa takaisin yleisurheilukentille, Savon Sanomat uutisoi.

Kämäräinen on kärsinyt pitkään selkävaivoista. Hänen selkänsä operoitiin joulukuussa 2015. Vuosi sitten hän loukkaantui punttiharjoituksissa saaden selkäänsä kaksi välilevynpullistumaa. Nainen ei ole pystynyt kilpailemaan lainkaan kahtena viime kesänä.

Nyt urheilijan tilanne on huomattavasti parempi, sillä Kämäräisen selkä kestää taas harjoittelun.

– Haluni päästä takaisin urheiluperheeseen on niin kova. Tuumimme valmentajien kanssa maajoukkueleirin yhteydessä reilut viikko sitten, että paluuni on mahdollista. Nyt minulla on treenisuunnitelma Kalevan kisoihin asti, Kämäräinen sanoi Savon Sanomille.

32-vuotiaan Kämäräisen tähtäimessä on elokuun EM-kisat Berliinissä.

– Berliiniin on aikaa vajaat puoli vuotta. Raja pitää tehdä viimeistään Kalevan kisoissa heinäkuun loppupuolella, Kämäräinen tietää.

Naisten kiekonheiton tulosraja EM-kisoihin on 56 metriä. Kämäräisen ennätys on 61,07.

Neljän kiekkokullan lisäksi Kämäräinen on voittanut kaksi SM-kultaa kuulantyönnössä.

Savon Sanomien artikkeli on täällä.