Venäläinen tennistähti Maria Sharapova latasi itsestään vasta harmittoman Instagram-kuvan, jossa hän poseeraa äitinsä kanssa amerikkalaisessa taidegalleriassa Yhdysvaltain lippua esittävän taideteoksen edessä. Naisen venäläiset fanit suuttuivat kuitenkin Amerikan lipun kanssa edustamisesta pahasti.

Sharapova joutui hetkessä armottoman someraivon kohteeksi. Venäläisfanit syyttivät tähtipelaajaa maanpetturuudesta ja vihollisvaltion kanssa veljeilystä. Jotkut ihmettelivät, miksi nainen ei uskaltanut poseerata Venäjän lipun edessä.

30-vuotias urheilustara on asunut Yhdysvalloissa jo vuodesta 1994 lähtien. Sharapova on kuitenkin edustanut kansainvälisillä kentillä aina Venäjää kilpaillen maansa joukkuessa muun muassa Lontoon olympialaisissa vuonna 2012.