Suomen ykkösnaishiihtäjä Krista Pärmäkosken päättynyt kausi oli mahtava.

Maailmancupin kokonaiskilpailussa neljänneksi sijoittunut Pärmäkoski otti myös uransa ensimmäisen osakilpailuvoiton tammikuussa Slovenian Planicassa käydyssä kilpailussa. Yhteensä voittoja kertyi kauden aikana kolme.

Pyeongchangin olympialaisista kotiintuomisena oli hopea ja kaksi pronssimitalia.

Nyt pitkä kausi on takana ja Pärmäkoski on päässyt vihdoin lomailemaan. Parhaillaan hän viettää aikaa Italiassa ja on julkaissut matkaltaan kuvia Instagram-tilillään.

Uusimmassa päivityksessä hän antaa seuraajilleen pienen historian oppitunnin.

– Palatinus-kukkulalla oli aikaa myös chillailla. Muistitko, että naarassusi kantoi juuri tälle kukkalalle Romulus- ja Remus-vauvat, suomalaistähti tenttaa kuvansa saatetekstissä.