Snookerin supertähti, Englannin Ronnie O’Sullivan oli MM-kisojen toisen kierroksen ottelunsa avauspäivänä melkoisessa pinteessä maanmiestään Ali Carteria vastaan.

Pahimmillaan O’Sullivan oli häviöllä jo 3-8, mutta terästäytyi illan viimeisissä erissä ja tauolle mentiin lopulta Carterin 9-7 johdossa.

Ajoittain lajin suurimman tähden taso oli kuitenkin kaukana parhaastaan ja ottelua seuranneet fanit epäilivätkin Daily Expressin mukaan viisinkertaisen maailmanmestarin asennetta.

– Voisiko joku olla kiltti ja pyytää oikeaa Ronnie O’Sullivania tulemaan paikalle ja pelaamaan, eräs toivoi.

– Vaikuttaa siltä ettei Ronnieta kiinnosta, totesi puolestaan toinen.

– Näyttää siltä, että hän on päättänyt lähteä kotiin, kolmas aprikoi.

Carter ja O’Sullivan ovat kohdanneet MM-kisoissa aiemmin neljästi ja O’Sullvan on jokaisella kerralla poistunut areenalta voittajana.

Ottelu jatkuu tänään kello 16.30 ja voittajaksi selviää 13 erävoitolla.