Hiihtotähdet Marit Björgen ja Charlotte Kalla kohtasivat eilen Norjan Trondheimissa näillä näkymin viimeisen kerran kilpailuladulla.

Viime viikolla uransa päättymisestä ilmoittanut Björgen voitti kohtaamisen ja esitti kilpailussa kolmanneksi tulleelle Kallalle mielenkiintoisen tarjouksen.

Norjalaistähti kutsui Kallan Osloon harjoittelemaan ennen seuraavan kauden alkua. Harjoituskaveritkin olisivat kohdallaan.

– Hän voisi harjoitella Ingvildin (Flugstad Östberg) ja Theresen (Johaug) kanssa, Björgen sanoi Aftonbladetille.

Kyseessä ei olisi uusi tilanne, sillä ruotsalainen on harjoitellut norjalaisten kanssa aiemminkin (uutinen).

Kalla suhtautuu kutsuun positiivisesti.

– Tämä vaikuttaa todellakin suurelta tarjoukselta, ennen kaikkea siksi, että tuolloin voisin viettää jälleen aikaa Maritin kanssa. Hän on mahtava ihminen, Kalla toteaa.