Tänä vuonna hienosti kautensa aloittanut aitajuoksija Annimari Korte kertoo nykyisessä kotimaassaan Espanjassa kohdalleen sattuneesta pelottavasta tilanteesta.

– Joku ajoi äsken punaisia päin melkein päälleni, Korte kirjoittaa Twitterissä.

Hän kertoo olleensa moottoripyörällään keskellä risteystä, kun auto ajoi kovaa vauhtia suoraan kohti onnistuen vasta viime tingassa jarruttamaan. Kortteen mukaan auto pysähtyi 20 sentin päässä hänestä.

– Ympärillä olleet ihmiset soittivat poliisille, kun ajaja pakeni paikalta. Itse olin niin shokissa etten voinut edes katsoa, aituri toteaa.

Paavo Nurmi Gamesissa kesäkuun alussa uuden ennätyksensä 13,31 100 metrin aidoissa tehneen Kortteen on tarkoitus kilpailla seuravan kerran ensi perjantaina Madridissa.