Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo harkitsevansa nyrkkeilylegenda Muhammad Alin armahtamista.

Kesäkuussa 2016 kuollut Ali tuomittiin vankeuteen 1967 hänen kieltäydyttyään asepalveluksesta Vietnamin sodan vuoksi.

Entinen maailmanmestari ei kuitenkaan varsinaisesti tarvitse armahtamista, sillä Yhdysvaltain korkein oikeus kumosi jälkikäteen 1971 hänen saamansa tuomion.

Toukokuussa Trump armahti kaikkien aikojen ensimmäisen tummaihoisen raskaan sarjan maailmanmestarin, Jack Johnsonin (uutinen).

Johnson tuomittiin 1913 kuljetettuaan valkoihoisen naisen osavaltion rajan yli. Teko oli tuohon aikaan rikos Yhdysvalloissa.

Alin perheen lakimiehen Ron Tweelin mukaan armahdukselle ei ole tarvetta.

– Arvostamme presidentti Trumpin ajatusta, mutta ei ole tuomiota, jonka vuoksi pitäisi armahtaa, Tweel totesi.