Tennisässä Rafael Nadal nappasi sunnuntaina jo 11. Ranskan avointen voittonsa kaadettuaan finaalissa Itävallan Dominic Thiemin suoraan kolmessa erässä 6-4, 6-3, 6-2.

Espanjalainen otti voittonsa tyylillä, sillä ranteessaan hänellä oli Daily Mailin mukaan peräti 725 000 dollarin (noin 615 000 euron) arvoinen luksuskello.

Kello pääsi parrasvaloihin, kun Nadalin käsi vaikutti olevan eräässä vaiheessa finaalia krampissa.

Lääkintähenkilökunnan tullessa antamaan tähdelle hoitoa zoomasivat tv-kamerat suoraan miehen ranteessa olleeseen aikarautaan.

Richard Mille -luksusbrandin kyseessä olevaa kellomallia on valmistettu ainoastaan 50 kappaletta ja Nadalille tehdyn version värit olivat Espanjan lipun mukaisesti punainen ja keltainen.

Wall Street Journal -talousjulkaisulle espanjalainen kertoi tarvitsevansa aina hieman aikaa ennen kuin uusi kello tuntuu sopivalta.

– Se ottaa vähän aikaa, mutta sitten tuntuu kuin sinulla ei olisi mitään ranteessa, ihan kuin se olisi osa ihoa, Nadal totesi.

Mitään uutta ei luksuskellojen käyttäminen pelatessa tennistähdelle ole, sillä vuoden 2015 Ranskan avoimissa ranteessa oli myös Richard Millen valmistama, jopa hieman kalliimpi, 775 000 dollarin (noin 657 000 euron) arvoinen tiuku.

Tarkempia kuvia Nadalin kellosta voit katsoa Daily Mailin sivuilta täältä.