Tenniksen supertähti Rafael Nadal saattaa joutua jättämään perinteikkään Wimbledonin turnauksen väliin. Espanjalaistähti myönsi Eurosportille, että ei ole varma pelikunnostaan rankan massakenttäkauden jälkeen.

Vaikeista jalkavaivoista kärsinyt Nadal taisteli massakenttäturnauksen läpi mainioilla tuloksilla. Tuorein saavutus, viikonloppuna tullut Ranskan avointen voitto vaati veronsa.

Nadal on ilmoittautunut ensi viikolla alkavaan Queen’s Clubin lämmittelyturnaukseen, mutta joutuu vielä pohtimaan Wimbledoniin osallistumista taustajoukkojensa kanssa.

– Vaikea ajatella sitä [Wimbledonia] nyt. Minulla oli pitkä ja henkisesti raskas massakenttäkausi tietysti sen vuoksi, että pelasin kaikki matsit loukkaantumisen jäljiltä. Ne olivat vaativat kaksi kuukautta minulle, Nadal sanoi Eurosportille.

Edessä olisi tiukka vaihto massakentiltä ruoholle. Polven rasitusvaivoista kärsineelle espanjalaiselle ruohokenttien rasitus ei ole liian houkutteleva ajatus.

Nadal painotti, ettei vaihdos ole konkaripelaajan iässä enää niin yksinkertainen kuin aiempina vuosina.

– Haluaisin pelata kaikkialla, mutta kyllähän te ymmärrätte, että minun on katsottava, miltä minusta tuntuu muutaman päivän päästä. Totta kai se on raju vaihdos siirtyä massalta ruoholle. Tein sen aiemmin, kun olin nuorempi, nopeampi ja siksi, että pelasin perättäin [turnauksia], Nadal taustoitti.

Lähde: Eurosport