Nooralotta Neziri tavoitteli Joensuussa ennätyskelpoisessa tuulessa samaa vauhtia, johon pystyi juhannuksena Kuortaneella. Kauden kotimainen kärkitulos 12,86 oli täsmälleen sitä. Joensuussa juostiin liki tuulettomassa säässä kaksi starttia, joista ensimmäisen hän voitti ajalla 13,00.

– Nyt oli vähän huonovointinen päivä. Ensimmäisessä juoksussa telineistä irtoaminen ei ollut hyvää ja parilla aidalla tuli horjahdusta. Sitten ajattelin, että jokainen kilpailu on harjoitusta EM-kisoja varten ja löysin hyvän fiiliksen, Neziri kertaili.

– Toinen juoksu oli parempi, mutta ei vieläkään jäänyt sellainen olo, että se olisi niin hyvä kuin mahdollista.

Reetta Hurske alitti EM-tulosrajan molemmissa juoksuissa ajoilla 13,20 ja 13,11 ja oli neljäs ja kolmas. EM-rajan ovat nyt rikkoneet Neziri, Hurske, Lotta Harala ja Annimari Korte.

Hurske alitti rajan jo juhannuksena Kuortaneella, mutta aika 13,17 syntyi liian kovassa myötätuulessa.

– Juhannuksen jälkeen juoksin Kööpenhaminassa, mutta siellä olin väsynyt. Onneksi jätin torstain lajikarnevaalikisan väliin. Oli voimia tähän kisaan, Hurske totesi.

– Kahdesta juoksusta ensimmäinen olisi voinut olla parempi, mutta tämä toinen lopulta tasapainoisempi, Hurske arvioi.

Kummankin juoksun kakkonen oli Jamaikan Nickiesha Wilson aitoi 13,06 ja 13,11.

Lähde: Urheiluliiton tiedote