Tenniksen parhaillaan käynnissä oleva US Open on herättänyt paljon keskustelua, sillä useat pelaajat ovat ilmaisseet lämpötilan olevan liian korkea Tenniksen pelaamiselle.

Peräti neljä pelaajaa on joutunut vetäytymään turnauksesta lämmön aiheuttamien vaivojen takia. Stefano Tavaglia kertoi, että hän ei esimerkiksi pystnyt kävellä enää suoraan, ennen kuin keskeytti ottelun Hubert Hurkaczia vastaan.

Myös tenniksen supertähti Novak Djokovic tuskaili lämpötilojen kanssa. Pelaajille myönnetty 10 minuutin tauko, jonka aikana Djokovic ehti käydä jääkylvyssä auttoi miehen jaksamaan ottelun loppuun, mutta lämpö oli silti Serbin mukaan sietämätön. Myös Djokovicin vastustaja, Marton Fucsovics tuskaili lämmön kanssa. Hän kertoi mietteensä ottelun jälkeen.

– Oli hauskaa pelata Arthur Ashe Stadiumilla ensimmäistä kertaa Djokovicia vastaan, mutta lämpö ei ollut hauskaa. Olin aivan kuolemaisillani jokaisen pisteen jälkeen. Tämä on aivan liian kuuma ilma Tenniksen pelaamiselle, tämä on vaarallista, Fucsovics kertoo.

Lähde: givemesport