Ursula Wikström kiersi kolmannen kierroksensa Intiassa pelattavassa Euroopan kiertueen osakilpailussa par-tulokseen 72. Ennen lauantaina pelattavaa finaalikierrosta Wikström jakaa yhteistuloksellaan 221 (+5) sijaa 41. Vantaalaisen kierrostulokset Hero Women’s Indian Openissa ovat olleet 77, 70 ja 72. Lauantaina Wikströmin tuloskorttiin merkittiin viiden birdien lisäksi kolme bogia ja yksi tuplabogey.

– Tänäänkin oli koko ajan hyviä paikkoja, mutta viheriöt ovat täällä Bermuda-ruohoa, enkä meinaa saada niistä mitään käsitystä, harmitteli kierroksellaan 34 kertaa putteriaan käyttänyt Wikström.

Paremmalla puttipelillä tulos olisi ollut miinusmerkkinen, sillä viheriöosumia Unskille kirjattiin lauantaina peräti 16. DLF Golf & Country Clubin väylille hän osui avauksillaan 12 kertaa.

 

Lähde: Tiedote