Mikko Korhonen avasi golfin Euroopan kiertueen Andalucia Valderrama Masters -kilpailun Espanjan Sotograndessa jämäkästi tuloksella 69 (-2). Korhonen jakaa kilpailussa seitsemättä sijaa.

Valderraman kenttä on äärimmäisen haastava. Korhonen onnistui pitämään korttinsa puhtaana bogeista ja viimeistelemään kierroksen aikana kaksi birdietä.

– Siistiä vetää bogiton kierros Valderramassa, joka pojan unelma! Missailin vielä aika paljon birdie-paikkoja. Vastaavasti pystyin pelastamaan parin muutaman kerran hankalasta paikasta, Korhonen hehkutti.

Kilpailun ensimmäinen kierros oli rikkonainen haastavien sääolosuhteiden johdosta.

– Tämä (torstai) oli todella pitkä päivä. Aamulla odotimme kolme tuntia ja kesken kierroksen iltapäivällä oli vielä puolentoista tunnin keskeytys. Päivä kesti 11 tuntia, hän kertoi.

Kim Koivu teki torstaina tuloksen 73 (+2). Hän jakaa sijaa 83. Tapio Pulkkanen on puolestaan par-tuloksella jaetulla 27. sijalla. Kilpailua johtaa Englannin Ashley Chesters tuloksella 66 (-5). Kilpailua isännöivä Espanjan Sergio Garcia on kolmantena tuloksella 68 (-3).

Lähde: Mikko Korhosen tiedote